logo

Etusivu
Elämäysmatka 2006 PDF Tulosta Sähköposti
07.02.2009 11:05

El Tope -juhlakulkueen naamiomies Diriamban katedraalissaEnsikertalaisen kuvaus Suomi-Nicaragua-seuran elämysmatkasta Nicaraguaan 15.1. - 13.2.2006

Suomi-Nicaragua-seuran elämysmatka tehtiin tänä vuonna jo kuudetta kertaa. Kuukauden pituiseen kiertueeseen mahtui monia aiemmilta matkoilta tuttuja kohteita mutta myös ennen käymättömiä paikkoja. Niin ikään matkaseurueessa oli sekä kokeneita Nicaraguan-kiertäjiä että ensikertalaisia. Tämän raportin kirjoittaja lukeutuu jälkimmäisiin.

Ensimmäinen viikko: Kulttuuria ja kuoppaisia teitä. Managua, Jinotepe, Diriamba, Granada, Ometepen saari.

Ensikosketukseni Nicaraguaan oli unohtumaton. Oli sunnuntai-ilta Managuassa. Olimme istuneet tuntikausia lentokoneessa. Vyöryimme ihmisjoukossa ovista ulos - ja: kasvoille leyhähti pimeä ja kuuma Nicaraguan yö täynnä huutoja, autojen tööttäilyä ja pakokaasun hajua. Jostain ilmestyi eteemme ruskeaksi paahtunut mutta selvästi suomalainen mies, Petri Jaakkola nimeltään, ja viittoili kohti pikkubussia, jonka luona odotti nainen, joka esittäytyi Päivikki Tiitolaksi. Nämä avuliaat ja pelottomat sankarit johdattivat meitä seuraavan kuukauden aikana seikkailusta toiseen.

Ensimmäisenä päivänä kiertelimme Managuaa. Kävimme mm. Kepassa, kansallismuseossa ja tehokkaasti ilmastoidussa pankissa. Liikenne vaikutti huolettomalta, mutta toimi silti hyvin. Iltapäivällä istuimme terassilla Managuajärven rannalla. Jouduin istumaan selin järveen, koska minulle tuli huono olo saastuneen veden kummallisesta väristä.

Tiistaina ajoimme etelään päin. Majoituimme kauniiseen Jinotepen kaupunkiin ja jatkoimme sieltä viettämään iltapäivää Tyynenmeren rannalle La Boquitaan. Tässä vaiheessa vielä ihmettelin kuoppaista tietä ja vastaantulevaa karjaa, mutta tulevien viikkojen aikana niistä tuli itsestäänselvyys. Keräsin merenrannalta simpukankuoria, vaikka tiesin, etteivät ne kotona näytä enää miltään.

Keskiviikkona tarjoutui ylimääräisenä ohjelmanumerona mahdollisuus käydä Managuassa äänestämässä Suomen presidentinvaaleissa. Sieltä matka jatkui Catarinan näköalapaikan - josta oli huimat näkymät 2000 vanhaan Apoyon kraaterijärveen - ja San Juan del Orienten keramiikkakylän kautta takaisin Jinotepeen. Jinotepessä söin ensimmäistä kertaa aivan tuoreita torilta ostettuja banaaneja.

Torstaina osallistuimme Jinotepen naapurikaupungissa Diriambassa El Tope -pyhimysjuhlan viettoon. Juhlavine messuineen ja loputtomine kulkueineen tapahtuma vaikutti ainakin joulun veroiselta. Koululaiset olivat harjoitelleet viikkokausia kulkueessa marssimista ja soittamista. Hevosetkin huoliteltiin priimakuntoon aina korvakarvojen trimmausta myöten. Iltapäivällä ajoimme Granadaan, vanhaan kulttuurikaupunkiin. Kaija Tiittanen esitteli siellä Pronat-hanketta, jonka tarkoitus on parantaa naisten asemaa ja työllistymistä. Pronatin tytöille olimme tuoneet Suomesta ompelukoneita ja -tarvikkeita.

Perjantain venematka kohti Nicaraguajärven Zapatera-saarta keskeytyi, kun aallokko yltyi liian rajuksi. Sen sijaan risteilimme kauniin Las Isletas -saariston suojissa haikaroiden ja apinoiden ihmeteltävinä. Iltapäivällä katselimme Granadan arkeologisessa ja historiallisessa museossa muinaisia kivipatsaita ja sitten ajoimme Managuaan viettämän teatteri-iltaa. Matkamme oli ajoitettu uskomattoman hyvin: pääsimme katsomaan huippulaatuista suomalais-nicaragualaista nykytanssia. Meille esiintyivät mm. Petrin vaimo Sandra Comez ja suomalainen Reetta-Kaisa Pirhonen.

Lauantaina matka jatkui San Jorgen satamakaupunkiin, josta järeätekoinen puulaiva kuljetti meidät Ometepen saarelle kovasta aallokosta välittämättä. Petri oli järjestänyt upean kolmen ruokalajin illallisen järvenrantatontillaan. Yövyimme Moyogalpan kaupungissa ja lähdimme sunnuntai-aamuna lava-autoilla kiertämään saarta. Näimme Concepcions- ja Maderas-tulivuoret monelta kantilta. Iltapäivällä kipusimme Maderasin kupeessa sijaitsevalle San Ramonin vesiputoukselle, ja vaikka matka ei ollut kovin pitkä, se kävi helteessä täydestä työstä.

sademetsaToinen viikko: Bussi vaihtui veneeseen. San Carlos, El Castillo, San Juan del Norte, Greytown.

Maanantaina palasimme Ometepeltä Managuaan, ja mukanamme salamatkusti skorpioni. Tiistaina meillä oli kunnia tavata Ernesto Cardenal, kirjailijana, ajattelijana ja muotoilijanakin tunnettu entinen kulttuuriministeri. Iltapäivällä vierailimme Soynica-järjestön toimitiloissa. Suomi-Nicaragua-seuran organisoimassa kolmivuotisessa Soynica-projektissa opetetaan äideille tärkeää tietoa vastasyntyneiden hoidosta, kehityksestä ja ravitsemuksesta.

Keskiviikkona lähdimme ensimmäiselle pidemmälle matkallemme. Kohde oli kaikille elämysmatkalaisille uusi: venematka San Juan -jokea pitkin aina Atlantin rannalle saakka. Ensin lensimme pienkoneilla Nicaraguajärven yli San Carlosiin, jossa laskeutumisalustana oli heinäpeltoa muistuttava kenttä. Sieltä matka jatkui katetulla veneellä El Castilloon, kauniiseen kylään, jossa ei ollut lainkaan autoja eikä autoteitäkään. Tämä oli ensimmäinen maaseutuympäristössä viettämämme yö Nicaraguassa. Gekot, uudet suosikkieläimeni, naksuttivat hämmästyttävän kovaa, ja kukot harjoittelivat herätyslauluaan noin aamukolmesta lähtien.

Torstaiaamuna venematka jatkui kohti Atlanttia. Seitsemän tuntia kestäneen matkan aikana sateli tuon tuostakin, ja ilmavirrassa tuli oikeasti kylmä - ensimmäistä kertaa koko matkan aikana. San Juan -joki on pitkän matkaa Nicaraguan ja Costa Rican rajajoki, joten tulimme käyneeksi "ulkomailla" pysähtyessämme Costa Rican puolelle tankkaamaan venettä ja tekemään ostoksia pikkuruisessa kaupassa.

Atlantin rannalla San Juan del Norten n. 1000 asukkaan kylässä elää monta eri kulttuuria. Saimme luvan vierailla 10-henkisen Rama-intiaaniperheen kodissa. Osa kyläläisistä puhui käsittämätöntä karibianenglantia. Seuraavaksi yöksi virittelimme ensi kertaa asuintoverieni kanssa moskiittoverkkoja: mielikuvitusta kaihtamatta ne sidottiin naruilla kiinni kattoon, seiniin ja toisiinsa.

Perjantaiaamun historiallisella kierroksella nähtiin muinaisen Greytownin, 1800-luvun brittivalloittajien kaupungin, rauniot ja Nicaraguan kanavan keskenjääneet kaivaustyöt. Kanavahanke jäi 1850-luvulla kesken, kun Keski-Amerikan kanava päätettiinkin kaivaa Panamaan. Kiersimme lenkin sademetsässä paikallisten oppaiden johdolla. Eksoottiset eläimet pysyivät piilossa, mutta puut olivat komeita. Loppupäivä taittui veneillessä San Juan -jokea ylöspäin, viimeiset kilometrit aivan pimeässä. Sateiden vuoksi vesi oli normaalia korkeammalla ja vastavirta välillä voimakas, mutta lopulta perille El Castilloon päästiin. Siellä vietimme rennon lauantain käyden museolinnoituksessa, syöden tuoretta kalaa ja kävellen pienen kylän polkuja ristiin rastiin. Sunnuntaina veneilimme joen yläjuoksulle San Carlosiin, ja sieltä matkustimme täpötäydellä paikallisbussilla Managuaan. Matka kesti kymmenisen tuntia. Tie oli kuoppainen ja täynnä kermakahvin värisiä kuralammikoita. Bussin penkkien alla juoksenteli ankanpoikanen.

Pieni maissisaariKolmas viikko: Karibian kierros. Juigalpa, Rama, Bluefields, Laguna de Perlas, Orinoco, Marshall Point, Maissisaaret.

Maanantaina hoitelimme pyykki-, pankki- ja postiasioita Managuassa, ja tiistaina lähdimme toiselle pidemmälle keikalle itään päin. Ensimmäinen pysähdys oli Juigalpassa, missä Marko Lehto piti esitelmän Progestion-projektista, jonka tarkoitus on edistää osallistuvaa kunnallispolitiikkaa. Sieltä jatkoimme yöpaikkaamme Ramaan.

Keskiviikkona tutustuimme Ramassa kaupungin ja maaseudun elinkeinoelämän tilaa ja mahdollisuuksia käsittelevään Ord-projektiin sekä Emmaus-järjestön rahoittamaan polkupyöräkorjaamoon. Ramasta matka jatkui veneellä Bluefieldsiin Escondido-jokea pitkin. Siellä huomasimme heti tulleemme Karibialle: jo satamassa soi reggae, joka teki kävelyn keinuvaksi. Illalla teimme kiertoajelun Bluefieldsin erilaisiin kaupunginosiin, kävimme vilkaisemassa yliopistoa ja illastimme ravintolassa, jossa meitä viihdytti paikallisten nuorten mukaansatempaava rumpu- ja tanssiesitys.

Torstaina veneilimme Laguna de Perlas -laguunin pikkukyliin. Pistäydyimme ensin Laguna de Perlasin kylässä, josta jatkoimme pian Orinocoon, Karifuna-yhteisön asuinsijoille. Paikallinen lukion opettaja kertoi yhteisön historiasta ja nykytilasta, ja jätimme hänen oppilailleen reppuja ja muita koulutarvikkeita. Orinocosta kävelimme parin kilometrin matkan Marshall Pointin kreolikylään, jossa perinteisen Rondon-aterian lisäksi meille tarjoiltiin paikallisen rommitislaamon tuotteita.

Perjantaiaamuna lensimme Bluefieldsista Isolle Maissisaarelle. Siellä vietimme vapaa-aikaa Karibian turkooseissa aalloissa ja keltaisella hiekalla. Lauantaina muutama halukas lähti vuoroveneellä Pienelle Maissisaarelle, joka osoittautui kauniiksi ja rauhalliseksi paikaksi. Paikallinen koira oppaanamme kuljimme niittyjen ja rantojen sekä kookos- ja sitrusmetsikköjen poikki.

Neljäs viikko: Keski-Nicaraguan kierros. Matagalpa ja León

Moni taisi salaa toivoa, että olisimme joutuneet jäämään ihanalle Maissisaarelle vielä muutamaksi päiväksi. Lensimme kuitenkin sunnuntai-iltana takaisin Managuaan. Maanantaina oli vuorossa luterilaiseen kirkkoon tutustuminen. Siellä keskustelimme kirkon kehityshankkeista, mm. avustustöistä hurrikaani Mitchin tuhojen korjaamiseksi.

Tiistaipäivänä ajoimme Keski-Nicaraguan ylängön poikki kohti Päivikin kotiseutua, kahvinviljelyalueenakin tunnettua Matagalpaa. Viljelykausi oli juuri päättynyt, ja sato oli tänä vuonna poikkeuksellisen runsas. Laajoilla kentillä teiden varsilla näkyi auringonpaisteessa kuivuvia kahvipapuja melkein silmänkantamattomiin. Kävimme kahvipaahtimossa ja ostimme sieltä tuoretta kahvia viemisiksi Suomeen.

Matagalpan kehityshanketoiminta näyttäytyi meille vireänä. Tutustuimme moneen eurooppalaisten järjestöjen rahoittamaan projektiin, kuten Oulu-Matagalpa-seuran käynnistämään, julkisten palvelujen puolta pitävään Movimiento Comunal -liikkeeseen sekä katulapsille perustettuun Las Hormiguitas -kouluun. Casa Maternassa eli Äitien talossa tapasimme kuusi viimeisimmillään raskaana olevaa naista, joille lahjoitimme lastenvaatteita. Köyhissä olosuhteissa asuville, aliravituille ja riskisynnyttäjiin kuuluville naisille tarkoitettuja taloja sijaitsee muissakin Nicaraguan kaupungeissa. Matagalpan Casa Materna vaikutti siistiltä ja viihtyisältä paikalta, ja tulevat äidit viihtyivät toistensa seurassa.

Keskiviikkona matka jatkui Matagalpasta yliopistokaupunki Leóniin. Matkalla pysähdyimme San Jacinton kiehuvilla mutalähteillä, jotka tuoksahtivat voimakkaasti kananmunakattilalle. Tien varrelta poimimme maahan pudonneita kovakuorisia jicaro-puun hedelmiä, kuka mihinkin tarkoitukseen, koriste-esineeksi tai astioiden raaka-aineeksi.

Torstaina kävimme Leónin uljaassa katedraalissa, jonka katolta näkyi koko komea Maribios-tulivuoriketju. Iltapäivällä oli vuorossa tutustuminen Chichigalpan rommitehtaaseen, missä saatiin maistiaisiakin. Illaksi palattiin Leóniin. Kauniin kaupungin kiireettömässä illassa oli mukavaa kuljeskella ja syödä illallista pizzeriassa tai katukeittiössä.

Perjantaina Leónissa tutustuimme kansalliskirjailija Ruben Darion elämään hänen nimeän kantavassa museossa ja kulttuuritalolla näimme ihanan värikästä nicaragualaista maalaustaidetta. Matkalla Leónista Managuaan teimme kävelykierroksen Vanhassa Leónissa, josta asukkaat aikoinaan evakuoitiin tulivuorten aiheuttaman uhan vuoksi. Kaupunki peittyikin sittemmin tuhkaan, ja raunioita kaivetaan nyt tuhkasta esiin.

Viimeisenä matkapäivänä oli vielä tilaisuus ruskettua Tyynenmeren rannalla Pochomilissä ja tehdä viimeiset matkamuisto-ostokset, riippumatot, t-paidat ja sikarit, Huembesin torilla. Illalla oli tuttuun tapaan läksiäisjuhlat La Curva -ravintolassa. Nautimme hyvästä ruoasta sekä musiikki- ja tanssiesityksistä ennen seuraavan päivän rasittavaa lentomatkaa.

Lopuksi

Kuluneen neljän matkaviikkomme aikana vastaanotimme valtavan määrän kokemuksia ja aistimuksia. Lisäksi saimme omaksua tietoa pitkien bussimatkojen aikana. Seurueeseemme kuului monen alan asiantuntijoita, ja niinpä tien päällä kuultiin valaisevia tietoiskuja mm. Nicaraguan historiasta, kulttuurista, käsityöstä, kasvistosta, ilmastosta, geologiasta, poliittisesta tilanteesta, turvallisuudesta, koululaitoksesta ja sairaanhoidosta. Kevyempää kuultavaa edustivat Pertti Lahermon lukemat Mark Twainin Nicaraguan-matkakertomukset 1800-luvun lopulta. Taidokkaiden lauserakenteiden, värikkäiden laatusanojen ja sivujuonteiden käytössä jään kertojana auttamatta kakkoseksi.

Uskon, että Nicaragualla on yhtä lailla annettavaa niin vanhoille konkareille kuin ensikertalaisillekin. Uusien elämysten ohella onnelliset jälleennäkemiset tutuissa paikoissa vanhojen matkakumppaneiden, osaavien oppaiden ja sydämellisten hotellihenkilökuntien kanssa ovat hyvä syy lähteä Nicaraguaan aina uudestaan. Matkaa voi luonnehtia onnistuneeksi, jos sen haluaisi uudemman kerran. Ja niin vain on, että kaipaan tulivuoria, gekon naksutusta ja joka-aamuista gallopintoa jo nyt.

Maaliskuussa 2006

Riikka Eskelinen

 

Copyright 2009 Suomi-Nicaragua-Seura ry | Tekninen toteutus Yoso Oy