logo

Etusivu Kulttuuri Kirjallisuus
Kirjallisuus Tulosta
18.11.2008 18:56

Rubén Darío

Ma tahdoin sielustani puhtaimmasta
heleän tähden, syvän lähteen luoda.
Ja kauhistuen kirjoja ma tahdoin
hämärän, aamuruskon maljan juoda.

(Runosta J. Enrique Rodólle, suom. Saima Harmaja)

Gioconda Belli

Ota selvää suuriin seiniin maalatuista viesteistä
ja näe hymysi pilkottavan tämän maan
hedelmäpuissa,
jossa elävöittävänä mehuna
tahdon pitää sinut aina.

(Runosta Hei mies, rakastettuni, suom. Laila Hynninen)

Rubén Darío (1867-1916)

Rubén Darío on eteläamerikkalainen, rotusekoitukseltaan mestitsi, kotoisin eräästä Nicaraguan pikkukaupungista, ja Amerikan espanjalaisessa kirjallisuudessa hänellä on sekä edeltäjiä että seuraajia.

Pampan surumielisen raukeata aistien ja tunteiden herkkyyttä on nähty hänen runoilijatemperamentissaan, eikä hänessä myöskään voi olla panematta merkille sitä tuoretta vetoa vanhaan sivistykseen ja sen hienostukseen, mikä on ominainen nuoren kulttuurin kärkihenkilöille. Mutta samalla tämä espanjankielisen lyriikan uudistaja on koko henkiseltä suuntaukseltaan siksi eurooppalainen ja hänen vaikutuksensa Espanjan kirjallisuuteen siksi tärkeä, että tuntuu välttämättömältä sijoittaa hänet sen puitteisiin.

Rubén Daríon runouudistusta voi verrata kahteen aikaisempaan tapaukseen, jolloin kosketus vieraan runouden kanssa vaikutti espanjalaiseen lyriikkaan hedelmöittävästi. Niin kuin Italian renesanssilyriikka aikanaan oli antanut terveellisen sysäyksen espanjalaisille runoilijoille, niin kuin Byronin ja Scottin romantiikka oli avannut tien espanjalaiselle, niin oli tutustuminen Ranskan parnassolaisiin ja symbolisteihin se ulkoinen tekijä, joka auttoi Rubén Daríota löytämään oman laatunsa.

Darío oli nuorukaisena ollut maansa pääkaupungissa Managuassa kirjastonhoitajana ja tällöin tutustunut Espanjan kirjallisuuteen, sittemmin hän löysi "Victor Hugon äärettömän metsän", ja koska Victor Hugo on sanonut taidetta siniseksi, antoi nuori runoilija ensimmäisen runokokoelmansa nimeksi Sini (Azul,1888). Jo Amerikassa Darío tutustui myös parnassolaisiin ja varsinkin Verlaineen, josta tuli hänen suuri esikuvansa.

Seuraava runokokoelma maallisia virsiä (Prosas Profanas, 1896) tuo jo uusia rytmejä, uusia muotoja kuten ranskalaisen aleksandriinin, uutta musikaallisuutta Espanjan runouteen. Kaari nousee yhä korkeammalla runokokoelmissa Elämän ja toivon lauluja (Cantos de vida y de esperanxa, 1905) ja Harhaileva laulu (El canto errante, 1907). Darío oli tällä välin siirtynyt kotimaastaan Chileen, Buenos Airesiin ja vihdoin Pariisiin, missä hän joutui viettämään suuren osan elämästään, kunnes vihdoin palasi kotiin kuolemaan.

Rubén Darío oli boheemi, hauras ja kiusauksille altis ihminen, jonka elämään kuului alkoholia ja morfiinia ja kaikenlaista luonteen heikkoutta. Mutta tästä vajavaisesta olotilastaan hän parhaina hetkinään kohosi kauneusmaailmoihin, joiden teho on katoamaton. Hän oli epikurolainen ja esteetikko, mutta samalla hänessä asuu levoton pyrkimys uskonnon turvallisiin maailmoihin, hän on artisti, mutta vielä enemmän taiteilija, jonka vilpittömyyttä ei voi epäillä. Hänen aihemaailmansa on kirjallinen: siinä on romaanisen kulttuurin vuosisataista loistoa, Kreikkaa ranskaksi tulkittuna, Ronsardin ruusujen tuoksua, Sévresin posliinin hienostunutta kauneutta, mutta hänen herkässä ja vastaanottavassa hengessään on alkuperäistä luomisvoimaa. Ja espanjan kielen musikaaliset mahdollisuudet hän on vapauttanut kaikesta akateemisuudesta ja kehittänyt tasolle, jolta hänen seuraajiensa on ollut helppo jatkaa.

Teksti: Pertti Lahermo
(Lähde: Tyyni Tuulio: Espanjan ja Portugalin Kirjallisuuden Kultainen Kirja. WSOY. 1954.)

Gioconda Belli (s. 9.12.1948)

Gioconda Belli tunnetaan runoilijana ja rakkauden rehellisenä kuvaajana. Hänen varakas sukunsa on lähtöisin Italiasta. Isä Humberto Belli oli liikemies, äiti Gloria Pereira oli Managuan kokeilevan teatterin (Teatro Experimental) perustaja. Gioconda on toinen perheeseen syntyneestä viidestä lapsesta. Hän opiskeli ensin peruskoulun Managuassa ja jatkoi sitten opiskelua Espanjassa ja tuli ylioppilaaksi Madridissa. Myöhemmin hän opiskeli muun muassa Yhdysvalloissa suorittaen toimittajatutkinnon Filadelfiassa. Palattuaan Managuaan hän avioitui 1967 ja hänellä on kolme lasta.

Bellin ensimmäiset runot ilmestyivät La Prensa -lehden kulttuuriliitteessä 1970. Hänen naisen vartaloa ja seksuaalisuutta käsitellyt runoutensa, joka oli omalla tavallaan vallankumouksellisen hienostunutta, aiheutti tuolloin suurta kuohuntaa. Aika ei ollut vielä kypsä. Hänen kirjansa Sobre la grama (1974) voitti 1972 näiden vuosien arvostetuimman runokilpailun, jonka järjesti Nicaraguan autonominen kansallinen yliopisto.

Kuten monet sukupolvensa intellektuellit, Belli liittyi FSLN:n riveihin ja toimi järjestössä vuodesta 1970 vuoteen 1994. Jouduttuaan Somozan diktatuurin vainon kohteeksi Belli eli maanpaossa Meksikossa ja Costa Ricassa. Hän oli FSLN:n poliittis-diplomaattisen komitean jäsen. Hänellä oli maanalainen posti, hän välitti aseita vallankumouksellisille, matkusti Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa hankkien varoja ja tehden tunnetuksi sandinistien taistelua.

Vuonna 1978 Belli sai tunnetun kuubalaisen Casa de las Américas -palkinnon runokirjastaan Linea de Fuego. Sandinistisen vallankumouksen (1979) jälkeen vuoteen 1986 hänellä oli joitakin luottamustehtäviä sandinistihallinnossa. 1984 hän oli sandinistien edustajana valtioneuvostossa ja saman vuoden vaalikampanjan kärkihahmo. Belli jätti parin vuoden kuluttua kaikki luottamustehtävät omistautuen kirjoittamaan ensimmäistä romaaniaan. Hän toimi kuitenkin kirjailijain liitossa ja oli yksi kirjallisuusliite Sentanan perustajista.

Vuosien 1982-1987 välisenä aikana Gioconda Belliltä ilmestyi kolme runokirjaa: Truenos de Arco Iris, Amor Insurrecto ja De la Costilla de Eva. Kirjat tai niiden valikoimat on julkaistu mm. Espanjassa, Meksikossa, Saksassa, Belgiassa, Englannissa, Italiassa ja Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen Belli julkaisi myös ensimmäisen romaaninsa, La mujer habitada. Kun kirja ilmestyi syyskuussa 1988 Peter Hammer Verlagin kustantamana Saksan Liittotasavallassa, sen ensimmäinen painos myytiin loppuun välittömästi. Se on ainoa suomeksi ilmestynyt Gioconda Bellin teos. Kustantajana oli Kääntöpiiri 1990 Auli Leskisen suomennoksena nimellä Asuttu nainen. Kirjailija sai teoksesta lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja siitä otettiin monissa Euroopan maissa suuria painoksia, muun muassa Saksassa se ylti miljoonaan kappaleeseen ja kahteenkymmeneen painokseen. Se on ilmestynyt yhdellätoista kielellä.

Vuonna 1990 Belli julkaisi toisen romaaninsa Sofía de los Presagios, satukirjan lapsille 1998 ja samana vuonna runoteoksen Apogeo.

Tammikuussa 2001 ilmestyi El País bajo mi piel, joka on todistuksenomainen muistelma Bellin sandinistivuosista. Se on ilmestynyt myös lukuisissa maissa, mm. Saksassa, Hollannissa ja Italiassa. Vuodesta 1990 Belli on jakanut aikansa siten, että hän asuu vuoroin Yhdysvalloissa, vuoroin Nicaraguassa.

Asuttu nainen

"Gioconda Belli johdattelee romaanissa lukijansa monikerroksiseen todellisuuteen, jossa arkinen ja myyttinen lomittuvat. Pelko on jatkuvasti läsnä poliittisessa taistelussa ja ihmiset antavat henkensä yhteisen päämäärän puolesta.
Keskiluokasta lähtöisin oleva naisarkkitehti Lavinia joutuu rakkauden ja työn myötä arvioimaan uudelleen koko elämänsä perusteet. Kirjan juoni on muodoltaan jännityskertomus, jonka kirjailija on taidokkaasti punonut käyttäen esikuvinaan todellisia henkilöitä ja tapahtumia Nicaraguan lähihistoriasta. Tarina pitää lukijan tiukassa otteessaan loppuratkaisuun saakka.

Asuttu nainen on myös kertomus historiasta, jota ei koskaan kerrottu; intiaanien taistelusta espanjalaisia valloittajia vastaan. Väkivallan ja tuskan keskellä kirjailija valaa lukijaan optimismia vanhojen intiaanitarujen avulla." (Esittely teoksen Asuttu nainen takakannessa.)

Kirjailija Elina Sana (ent. Suominen) on kirjoittanut teokseen jälkikirjoituksen Kuka oli Nora Astorga? "Gioconda Belli on omistanut teoksensa Nora Astorgalle, sandinistille, joka vallankumouksen jälkeen kohosi johtopaikoille uudessa hallituksessa. Nora Astorgan elämässä ja Bellin kirjan päähenkilön Lavinian elämässä onkin paljon yhteistä - jopa niin paljon, että tuntuu perustellulta olettaa Bellin käyttäneen Nora Astorgan elämän ulkoisia piirteitä romaaninsa yhtenä esikuvana," toteaa Elina Sana.

Teksti: koonnut Ritva Cortés Téllez Gioconda Bellin kotisivulta, Asuttu nainen -kirjasta sekä Elina Sanan jälkikirjoituksesta Bellin teokseen.

Gioconda Bellin kotisivuilla on lisätietoja sekä espanjaksi että englanniksi.

 

Copyright 2009 Suomi-Nicaragua-Seura ry | Tekninen toteutus Yoso Oy