logo

Etusivu Kulttuuri
Nicaraguan naivistinen taide Tulosta
07.01.2009 20:27

lElena Pinedan naivistinen maalaus  Monissa Etelä- ja Keski-Amerikan maissa elää ja voi hyvin korkealle kehittynyt primitivistisen maalaustaiteen suuntaus. Nicaraguan primitivismin oppimestarina pidetään Rodrigo Penalbaa (1908-1979). Hänestä tuli 1948 kansallisen kaunotaidekoulun opettaja.

Naivistinen taidesuuntaus, kuten sitä Euroopassa nimitetään, oli saanut alkunsa Ranskassa. Ensimmäinen tunnustusta saanut naivisti oli entinen tullivirkailija Henri Rousseau (1844-1910). Läntisellä pallonpuoliskolla taidesuuntausta on yleisemmin nimitetty primitivismiksi, englanniksi primitive painters.

Penalban jälkeen Nicaraguassa tunnetaan kolme huomattavaa naismaalaria, Salvadora Henríquez de Noguera, Asilia Guillén ja Adela Vargas, joista Guillénin mainitaan vaikuttaneen eniten Nicaraguan nykyprimitivismin kehitykseen. Hänen sanotaan olleen menneisyyden ja tulevaisuuden taitekohdassa. Adela Vargas on eniten näistä kolmesta saanut mainetta maan rajojen ulkopuolella. Hänen töitään oli esillä mm. San Paolon Biennalessa (1969) Brasiliassa, Liman Biennalessa (1970) ja Medellínissä Kolumbiassa (1972). Hänen taulujaan on ollut esillä myös lukuisissa gallerioissa Venezuelassa, Roomassa, Belgiassa ja Yhdysvalloissa.

Vargasia pidetään huomioon otettavana primitivistinä, jonka taiteelliseen aitouteen uskottiin. On kiinnostavaa, että nämä kolme naisnimeä ovat harvinainen poikkeus yhteiskunnassa, jonka taideprosesseissa miehet ovat säännönmukaisesti esittäneet pääosaa.

 

Solentinamen yhteisö

Nicaragualaisesta primitivismistä ei voi puhua mainitsematta Solentinamen koulukuntaa. Solentiname on saariryhmä Nicaraguajärvellä, jonne runoilija ja katolinen pappi Ernesto Cardenal perusti 1966 mietiskelyä harjoittaneen ja Neitsyt Marialle omistetun yhteisön. Siellä alettiin kehittää paikallisen talonpoikaiston taidetta. Yhteisöstä muodostui aikanaan ei vain maalaus- ja käsityötaiteen liike, vaan myös kulttuurin kehto Nicaraguassa aikana, jolloin taiteen ja kulttuurin harjoittajat olivat Somozan verisen diktatuurin vainon kohteina. Monet sandinistisen vallankumouksen silloiset johtajat saivat saarilta piilopaikan vainoajiltaan.

Ernesto Cardenalin tullessa Solentinameen saaret olivat lähes neitseellisessä tilassa ja niillä oli vähän asutusta. Lukutaidottomat ja köyhtyneet asukkaat olivat joutuneet lähtemään myydäkseen työvoimaansa mantereen karjatilojen omistajille. Jäljelle jääneet harjoittivat lähinnä kalastusta, metsästystä ja maissin, papujen ja banaanien viljelyä omaan kulutukseensa.

Perustettu yhteisö yritti tulla toimeen omin voimin. Samaan aikaan osuuskunnallisen maanviljelyn kehittämisen kanssa sai alkunsa myös käsityön ja maalaustaiteen harjoittaminen. Ernesto Cardenal kertoo: "Olin juuri tullut Solentinameen, kun näin joitakin "guacaleja" (kurpitsankuoresta valmistettuja juoma-astioita), jotka eräs talonpoika oli valmistanut ja maalannut. Yhdessä niistä oli kitaraa soittava seireeni ja ajattelin, että hänestä voisi ehkä tulla hyvä maalari. Annoimme hänelle paperia ja värikyniä ja kohta hän toi meille kauniita primitivistisiä piirustuksia. Myöhemmin Managuasta tuli eräs nuori maalari, joka antoi hänelle öljyvärit, ja talonpoika maalasi primitivistisen ihastuttavan taulun, joka myytiin kohta Managuassa. Hän oli Eduardo, ensimmäinen maalarimme. Toisetkin talonpojat pyysivät öljyvärejä ja niin meillä oli pian primitivistinen maalauskoulu. Taulut asetettiin esille Managuan kaunotaidekouluun, jossa ne kaikki myytiin. Myöhemmin uusia töitä asetettiin näytteille ja myytiin New Yorkissa, Pariisissa, Sveitsissä ja joissakin Latinalaisen Amerikan maissa."

Jo vuonna 1974 muutamat talonpoikaisperheet alkoivat maalata perhekunnittain ja myydä taulujaan ja muita käsitöitään jopa ulkomaille. Näitä maalaisihmisiä opetettiin taiteen avulla, mutta ei akateemisesti vaan arvostaen heidän spontaanista tahtoaan ja suoraa yhteyttään omaan todellisuuteensa. Tätä voisi nimittää vallankumoukselliseksi pedagogiassa.

 

Talonpoikaisrunous ja Vapautuksen teologia

Solentinamen kuvataiteen koulukuntaa seurasi myös Solentinamen talonpoikaisrunouden synty (Poesia campesina de Solentiname, 1980) ja Vapautuksen teologia, Pyhän kirjan oppi, raamatunselitys sovellettuna talonpoikien yksityiseen olemassaoloon ja Somozan hallitsemaan Nicaraguaan (El evangelio en Solentiname, 1978). Avautui kolme erilaista ulospääsyä, joilla oli kansallinen yhteiskuntapoliittinen todellisuutensa.


Unelma paratiisista

Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä, Managuan suuren maanjäristyksen (1972) jälkeen syntyi pääkaupungissa taideryhmä Praxis. Primitivismistä oli jo tullut kuume, muoti. Se muuttui matkamuistoksi. Tähän "boomiin" tarttuivat taidegallerioiden omistajat ja alkoivat välittää sekä maan sisällä että ulkomaille Solentinamen yhteisön tuotteita.

Nicaraguan primitivismi on paljon enemmän ja paljon vähemmän kuin naivismi (naif, naiv jne). Se pitää hallussaan perintöä, sillä on kansalaisuuspassi, se on nicaragualainen. Jos primitivismi oli 1950-luvulla eksoottinen tyyli, eurooppalainen resepti, jolla voitiin muovata Nicaraguan nykyajan etsintää, se on nyt oma, ilmeikäs ja kehittynyt ilmaisutyyli yhteiskunnan sisällä, kansan kehittämä taideilmaisu, kansan jolla on unelma paratiisista.

 

Julio Valle Castillo: El Inventario del Paraíso, Los Primitivistas de Nicaragua.
Vapaasti suomentaen ja lyhentäen: Ritva Cortés Téllez

 

Copyright 2009 Suomi-Nicaragua-Seura ry | Tekninen toteutus Yoso Oy